Karttanavigaatiota varten tarvitset Flashin. Voit ladata sen täältä.


Punk-sanastoa:

Vegaani

Kasvisruoan käyttäj, joka useimmiten pitäytyy käytämästä mitään eläinkunnasta peräisin olevaa tuotetta, kuten nahkaa, silkkiä, hunajaa ja maitotuotteita. Punkin piirissä veganismia alkoi ilmetä 1980-luvun lopulla ja etenkin 1990-luvulla.

Lähde: Ritva raippa / TEE-SE-ITSE oma elämäsi

« Takaisin edelliselle sivulle

Pelle Miljoona ja N.U.S.: Väkivalta ja päihdeongelma

Paikkakunta: Savonlinna

Pellen ensimmäinen punkbändi pureutuu sosiaalisten ongelmien ytimeen Savonlinnan nuorisotyöttömyydestä kertovassa ajankohtaisohjelmassa vuonna 1978.

Suomipunkin pioneereihin kuuluva Pelle Miljoona nousi vuonna 1978 julkisuuteen nuorisotyöttömyyden myötä.

Punkrockista alettiin Suomessa puhua samaan aikaan, kun maahan oli 1970-luvun laman myötä syntynyt pysyvä joukkotyöttömyys.

Yhteiskunnallisista aiheista laulava Petri Tiili sai myös Ajankohtaisen Kakkosen ohjelmassa puhua työttömien nuorten puolesta.

Katso konserttitaltiointi ja haastattelu Elävässä arkistossa

« Takaisin edelliselle sivulle